tiistai 30. joulukuuta 2014

Pipoja tytöille

Päätin tehdä vuorelliset pipot myös tytöilleni. Ajatuksena oli, että tekisin sellaiset pipot, jotka ovat hyvät hiihtäessä ja luistellessa.

Tyttöjen toiveen mukaan tein pipoihin lumihiutalekoristeet. Tein kuvat aplikoiden ja leikaten kuvioita silitettävästä tekstiilifoliosta.



Kuvat on tehty ennen pipojen ompelemista seuraavalla tavalla:
  1. Ensin etsin lumihiutalemalleja ja tulostin ne.
  2. Leikkasin tukikankaasta vähän isomman palan kuin kuvio on ja silitin sen kiinni kankaan nurjalle puolelle siihen kohtaan, mihin ajattelin ommella kuvion.
  3. Kiinnitin tulostetun kuvan neuloilla kankaan oikealle puolelle. Kankaani oli hyvin joustavaa, joten laitoin vielä varmuuden vuoksi kankaan alle palasen kaavapaperia. Näin yritin estää sitä, että kangas ei venyisi aplikoidessa.
  4. Ompelin kuvan päältä. Tein osan kuvioista tiheällä siksakilla ja osan suoralla ompeleella.
  5. Kun kuvio oli valmis, revin paperin varovasti irti ja leikkasin ompelulangat lyhyeksi.
  6. Tämän jälkeen leikkasin tekstiilifolioista kuvioita, sommittelin ne ompeluksen päälle ja silitin ne kankaaseen kiinni.

  7. Lopuksi ompelin pipot Vuorellisen pipon ohjeella.




2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos! Itsekin ihan yllätyin lumihiutaleiden onnistumisesta. Lähdin toteuttamaan niitä ilman tarkempia suunnitelmia. Pitänee tehdä itselle samantapainen talvipipo.

      Poista