Näytetään tekstit, joissa on tunniste kukka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kukka. Näytä kaikki tekstit

lauantai 21. maaliskuuta 2015

Kukkia oksiin

Viikko aikaa virpomiseen...

... olemme askarrelleet tyttöjen kanssa ison pinon kukkia. Kukat odottavat nyt oksiin pääsyä.



Palmusunnuntain lähestyessä tulee aina ahdistava tunne, että taas pitäisi tehdä oksia virpomista varten. Useimmiten ahdistusta aiheuttaa idean puute, mutta onneksi tänä vuonna Taika-askartelulehti pelasti minut ahdistukselta. Pääsiäisnumerossa oli helppo ja kaunis narsissin ohje.

Toteutin narsissit vähän eri tavalla, joten laitan narsisseista muutamia ohjekuvia, mutta tarkempia ohjeita kukan loppuvaiheista löydät lehdestä.


Työvaiheet kukkiin:


1. Leikkaa kreppipaperirullan päästä noin 4 cm:n levyinen pala.


2. Avaa leikattua palaa ja aseta se pöytää vasten. Laita avatun suikaleen päähän käsi niin, että sormien välistä näkyy kreppipaperisuikaleen  ylempi reuna. Ota kynä ja paina kynän päällä näkyviä reunoja ryttyyn. Rypytyksessä auttaa se, että kreppipaperi on melko tiukalla sormien alla. Joten sormet kannattaa asettaa ensin vierekkäin ja sitten avata auki, niin kreppipaperi tasoittuu ja menee vähän kireämmälle.




 

3. Jatka rypyttämistä niin pitkään, että koko suikaleen toinen reuna on kauniisti rypytetty.


4. Leikkaa pitkä suikale noin 20-25 cm:n pituisiksi palasiksi.


5. Levitä liimaa tasaiseen reunaan ja ota askartelupunoksen pala. Laita punos suikaleen toiseen päähän ja kieritä suikaleen pää punoksen ympärille.


6. Lähde rypyttämään loppusuikale punoksen ympärille. Ota suikaleesta kauempaa kiinni ja vie se kohta lähelle toista kättä niin, että suikale menee ryppyyn. Painele rypytetty kohta hyvin kiinni kukan tyveen. Jatka rypyttämistä niin kauan, että koko suikale on rypytettynä.



7. Anna kukan keskustan kuivua hyvin ennen kuin pujotat askartelupunokseen terälehtiä, se helpottaa huomattavasti terälehtien pujottamista. Tee kukan keskustoja useita kerralla.

8. Leikkaa kreppipaperista terälehdet. (Terälehtien tarkempi ohje löytyy lehdestä. )


9. Pujota ne askartelupunokseen lomittain.


10. Laita ensimmäisen päälle ja viimeisten väliin vähän liimaa. Rypistä hiukan kukan tyvestä.







lauantai 10. toukokuuta 2014

Kukkaloistoa äitienpäivään

Paljon onnea ja auringonkukkien loistoa kaikille äideille!


Olemme eskarilaisten kanssa kevään aikana tutustuneet erilaisiin siemeniin ja tutkineet niiden kasvua. Päätimme istuttaa myös äideille auringonkukat. Kukkien taimet eivät kestäneet käsittelyämme äitienpäivään saakka, joten istutimme taimien ympärille uusia varasiemeniä ja jos nekään eivät onnistu laitoimme pussiin muutaman lisävarasiemenen :). Lisäksi varmistimme kukkaloiston tekemällä auringonkukka -kukkakepit, jotka toimivat samalla myös kortteina.



ps. Äidit, jotka saavat nämä lahjaksi... olisi kiva nähdä kuvia kukista, jotka kukkivat. Istutuksiamme koeteltiin niin kovin :)

keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Kevään tulppaaneja

Askartelimme eskareiden kanssa muutama viikko sitten kevään tulppaaneja koristamaan eskarin ikkunoita. Tulppaanit on toteutettu perinteisellä silkkipaperitekniikalla. Eskareiden työtä helpottaakseni aukaisimme aukot neulalla tökkimällä ja silkkipaperit liimattiin ennen kukan muotoon leikkaamista. Näin saatiin myös siistimpää jälkeä. Lehtien aukkoa emme tökkineet kokonaan auki vaan keskusta jätettiin lehtiin kiinni. Ulkoa tuleva valo tuo lehtien reiät kauniisti esiin.


Kaava kukkaan:


tiistai 22. huhtikuuta 2014

Oppilaiden tekemiä kortteja

Tässäpä olisi muutama kuva neljännen luokan töistä. Kukahan onnellinen äiti saa nämä kortit?









Teimme samanlaisia kortteja myös eskareiden kanssa. Nämä kortit tehtiin harjoittelijoille kiitokseksi mukavista tunneista. Teimme kortit yhteistyönä niin, että jokainen piirsi yhden kukan. Olin kiinnittänyt kaksitoista nappia kranssiin valmiiksi ja oppilaat valitsivat yhden napin, jonka ympärille alkoiva piirtää omaa kukkaa. Kukat väritettiin osittain puuväreillä. Lopuksi liimasin kukkien lomaan kartongista leikattuja lehtiä.







perjantai 4. huhtikuuta 2014

Virvon varvon

Taas on tullut se aika vuodesta, kun pitää askarrella virpomavitsoja niin kotona kuin koulussa. Joka vuosi on sama pähkäily, että miten tänä vuonna saisi vitsat tehtyä niin, että ne syntyisi vähällä vaivalla, mutta olisivat myös kauniita. Vuosien varrella on tullut kokeiltua monenlaisia koristeita, mutta olen todennut itse, että oksasta tulee kaunis vaikka olisi...

...vain yksi näyttävä kukka koristeena

Tänä vuonna ajattelin teettää koulussa yhdet isot ja näyttävät kukat (halkaisijaltaan noin 15 cm), jotka laitetaan kiinni oksan päähän. Kukan lisäksi oksaan laitetaan vain muutama lehti koristeeksi.

Eskareiden kanssa toteutettu kukka

Tähän kukkaan sain idean ja ohjeet koulunkäyntiohjaajalta. Kukka on perinteinen malli, mutta se on tehty kätevästi ilman liimaa pujottamalla silkkipaperi ympyröitä askartelupunokseen. Itsekin opin taas uutta :) Näin, kun hän teetti kukkaa pienemmässä koossa ja kukan teko näytti niin helpolta, että päätimme kokeilla sitä eskareiden kanssa suuremmassa koossa.

Eskareiden tekemät kukkaset maljakossa.
Työvaiheet kukkaan:
  1. Leikkaa silkkipaperista kuviosaksilla ympyröitä, jotka ovat halkaisijaltaan noin 15 cm:ä. Tee silkkipapereiden keskelle neulalla pieni reikä keskikohdan merkiksi. Kieritä askartelupunoksen pää palloksi.
  2. Pujota silkkipaperit yksi kerrallaan askartelupunokseen ja rypistä ne varovasti suppuun askartelupunoksen päähän.

  3. Pujota ympyröitä niin paljon, että kukasta tulee tuuhea.
  4. Kiinnitä kukka askartelupunoksen avulla pajunoksan päähän kiinni. Voit laittaa oksaan varmuuden vuoksi EriKeeperiä, jotta kukka ei pääse luiskahtamaan irti.
  5. Leikkaa kreppipaperisuikaleesta lehtiä. Taita suikale kahtia ja leikkaa taitteelta lehti. Avaa lehti auki ja rypistä se keskeltä (taitetta pitkin) ryppyyn ja kieritä keskeltä paperi ympäri. Laita lehden keskelle (rypistettyyn kohtaan) liimaa ja pyöräytä lehti kukan tyveen tai varteen kiinni.
Neljännen luokan oppilaiden kanssa toteutettu kukka

Neljännen luokan oppilaat tekivät kukat samalla tekniikalla kuin eskarit, mutta eri muodolla. Oppilaat saivat itse leikata kukat 20 x 20 cm:n kokoisista silkkipaperineliöistä. Neliöt taiteltiin ensin lumihiutaleen tapaan kolmioksi ja siihen asetetiin kaava päälle. Kaavan avulla piirrettiin ja leikattiin kukan laita. Leikkasimme samalla kertaa useamman paperin, joten kukka syntyi melko nopeasti. Yhteen kukkaan käytimme n. 10 neliötä.

Kukan kaava

Neljännen luokan virpomavitsat valmiina.





Viimevuotinen kukkamalli


Viime vuonna tein perheeni kanssa samanlaista oksaa, mutta kukkamallina käytin täältä löytyvää kuvaa ja ohjetta.  Leikkasin vain taitetun paperin päät pyöreän muotoisiksi. Laitoin kukkaan vielä lisäkoristeeksi perhosen.

Tässä mallikukassa käytin 20 x 50 cm kokoisia paloja. Paloja oli kuusi päällekkäin.

Tykkäsin itse isoista kukista niin paljon, että olisin halunnut tehdä tänäkin vuonna samanlaiset, mutta se ei sopinut meidän tyttösille. Piti siis keksiä jotain uutta....

Ruseteilla koristeltu oksa

Koristelin mallioksan kaapista löytyvillä koristenauhoilla. Ajattelin tehdä tyttöjeni kanssa lisää samanlaisia oksia värikkäitä nauhoja käyttäen, kunhan vain pääsen kauppaan nauhaostoksille.