torstai 6. maaliskuuta 2014

Käsitöitä omaksi ja ystävien iloksi


Pieniä ensiapukukkaroita

Ensiapukukkarot on tehty vanhoista farkuista. Punainen puuvillakangas toimii vuorena ja alikeompelun taustana. Kukkaron ompeluohje löytyy täältä.


Ensiapukukkaron ideana on se, että sinne voi laittaa esimerkiksi laastareita, nenäliinoja, särkylääkettä tai vaikkapa huulipunan. Ensiapukukkaro kulkee helposti käsilaukussa mukana ja tavarat pysyvät tallessa. Olen itse antanut kukkaroita lahjaksi ystäville ja sisältönä on ollut nenäliinoja, laastareita ja Sisu-karkkiaski. Saatteena on ollut seuraavanlainen kirje:



Ensiapupakkauksen sisältö:



-         Sisua tuleviin haasteisiin.

-         Nenäliinoja nuhaa, hikeä ja kyyneleitä varten.

-         Laastareita pienien virheiden ja haavojen paikkaamiseen.



Vinkki!

Pakkaukseen on hyvä lisätä muutama särkylääke mahdollisten kipujen varalta.



Lisäksi huolien purkamiseen on hyvä kokeilla lenkkeilyn parantavaa voimaa tai soittamista hyvälle ystävälle. 


Angry Birds -keilat ja säilytyspussi kummipojalle






Avainnauhojen tuunausta pitsinauhalla

Oikealla puoella on alkuperäinen nauha ja vasemmalla puolella koristeltu nauha.

Avasin mainosavainnauhasta kaikki ompeleet ja ompelin mainostekstin päälle pitsinauhan. Tämän jälkeen kokosin nauhan uudelleen kasaan.

1 kommentti: