perjantai 28. maaliskuuta 2014

Untuvikkoja


Talvenlinnut oli aika vaihtaa tipuihin. Askartelimme eskareiden kanssa tällä viikolla talvenlintujen tilalle tipuja tuomaan luokkaan kevään värejä. Käytimme tipuissa talvenlintujen kaavoja, joten työ oli tuttu lapsille.

Tipuset


Käytimme tipuihin kuviosaksia tuomaan höyhenpeitteeseen vähän lisäilmettä.

Talvenlinnut



Talvenlinnut on oma ideani.



Kaavat:




Työohje talvenlintuihin:

  1. Leikkaa kartongista kaavan mukaan kaksi vartalokappaletta, kaksi vatsakappaletta, kaksi siipeä, pyrstö ja nokka.
  2. Liimaa nokka ja pyrstö toiseen vartalokappaleeseen kiinni. Levitä koko vartalokappaleeseen liimaa ja laita toinen vartalokappale ensimmäisen päälle.
  3. Taita siipien tyviosa ja levitä siihen liimaa. Kiinnitä siivet vatsakappaleisiin kiinni niin, että siivet ovat vatsakappaleiden ulkopuolella.
  4. Levitä vatsakappaleisiin liimaa ja kiinnitä ne linnun molemmin puolin. 
  5. Piirrä, leikkaa ja liimaa linnulle silmät.
  6. Kiinnitä valmiit tipun jalat jaloiksi niin, että teet vartaloon neulalla kaksi reikää. Pujota jalat reikiin.
Työohje tipuihin:
  1. Leikkaa kartongista kuviosaksilla kaavan mukaan kaksi vartalokappaletta ja kaksi siipeä. 
  2. Leikkaa nokka tavan saksilla.
  3. Liimaa EriKeeperillä nokka ja pyrstöhöyhenet kiinni toiseen vartalokappaleista. Levitä puikkoliimaa koko vartalokappaleeseen ja aseta toinen vartalokappale sen päälle.
  4. Taita siipien tyveen taitokset ja levitä niihin hiukan EriKeeperiä. Kiinnitä siivet tipun molemmin puolin.
  5. Liimaa tipulle silmät ja pujota jalat.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti