Näytetään tekstit, joissa on tunniste kravatti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kravatti. Näytä kaikki tekstit

perjantai 30. lokakuuta 2015

Kravatti -avaimenperä

Tässäpä olisi lupaamani ohje... viikko on ollut todella kiirettä, joten sain sen vasta nyt tänne blogiin. 

Suunnittelin viime viikonloppuna avaimenperää, josta tulisi isälle lahja. Näin pinterestissä kravattiavaimenperän ja halusin kehitellä siitä lasten version. Tein itse siihen sellaisen kaavan, että ompelua ei tarvita ollenkaan. Tarvitaan vain lakana- ja kaksipuolista liimakangasta. Lasten tehtävä on koristella kravatti kangastusseilla ja -väreillä.



Ohjeet kravattiin:

  1. Silitä kankaan taakse suojapaperin läpi kaksipuoleinen liimakangas.
  2. Leikkaa kaavan avulla kravatin muotoinen pala.
  3. Suunnittele kuva kravattiin. Voit käyttää suunnitelupaperina kaavaa ja rajata siihen kaavassa näkyvän kuva-alueen.
    Kravatin kaava on 25 cm:ä korkea
  4. Koristele kravatti tussilla rajatulta alueelta.
  5. Peitä kuva paperilla tai teipillä.
  6. Tee teipeillä työhösi raitoja ja töpöttöle väleihin kangasväriä. 
    Oppilaiden tekemiä kuvia ja raitoja.
  7. Anna työn kuivua.
  8. Ota työn takaa suojapaperi pois ja käännä sivuilla olevat liepekkeet työn taakse niin, että liimakangasta ei näy. 

  9. Silitä työ nurjalta- ja oikealtapuolelta.
  10. Tämän jälkeen sido työ avainlenkkiin niin, että ensin pujotat sen kravatin keskelle.
    Käännä kravaatin kapea pää työn taakse vinoon ja lähde kiertämään kravaatin ympäri. 

    Pujota työn takana ohut pää edellisen kierroksen alun alta. Kiristä kravattia.
  11. Liimaa varmuuden vuoksi kuumaliimalla tai tekstiililiimalla kravatin kapea pää työn taakse kiinni.

torstai 9. huhtikuuta 2015

Vanhoista paitapuseroista osa 3: kravatti ja kortti

Ompelin isälleni syntymäpäivälahjaksi kravatin hänen vanhasta flanellipaidasta. Ompeluun otin mallia pinterestistä löytyneestä ohjeesta. Pidensin vain kravaattiosaa hiukan pidemmäksi.




Lisäksi askartelin kortin, johon halusin pujottaa kravatin koristeeksi. Kortti syntyi omasta päästä kokeilemalla erilaisia versioita :)

Takaa kortti näytti lahjapaketilta...


Edestä kortti näytti takilta, josta pilkottaa paita ja kravatti. Napit on otettu myös paitapuseroista.


Sisältä kortti näytti paidalta, jossa on koristeena kravatti ja henkselit. Vaikka isäni ei käytä henkseleitä, laitoin ne koristamaan korttia ja samalla pitämään paidan ja kravatin paikallaan. Kravatti on osittain taiteltu valkoisen ja sinisen kartongin väliin.


Kokeilin kortin sulkemiseen ensimmäistä kertaa tarranauhapaloja. Ne eivät oikein toimineet, koska tarra oli niin tiukassa, että kortti meinasi revetä, kun sen aukaisi. Nyt yritän löytää jostain tarrapaloja, jotka olisi tarkoitettu korttiaskarteluun. Onkohan niitä olemassakaan?




tiistai 7. lokakuuta 2014

Isälle kravatti

Askartelin pari vuotta sitten tyttöjeni kanssa Supermies ainesta -kravatit ukeille ja isälle. Vuosi sitten tein samanlaisia eskareiden kanssa. Eskarit kirjoittivat isin suoraan keltaiseen kartonkiin punaisella tussilla. Ensin tehtiin tavalliset isot kirjaimet ja sitten lähdettiin värittämään niitä paksummiksi. Paksut kirjaimet sitten rajattiin vielä mustalla tussilla. Viime vuotisista kravateista ei ole kuvia, mutta mieheltäni löytyi vielä alkuperäinen kravatti muiden kravattien joukosta.



Kaava kravattiin:


Tarvikkeet:
  • sinistä, punaista ja keltaista kartonkia,
  • kuminauhaa,
  • puikkoliimaa,
  • punainen ja musta tussi.
Leikkaa kaavan mukaan kartongeista palaset. Kirjoita punaisella tussilla keltaiseen palaan ukki, isi tai isä. Paksunna kirjaimia värittämällä ja leventämällä niitä. Rajaa kirjaimet mustalla tussilla. Liimaa palaset kiinni toisiinsa. Kirjoita keltaisen palan yläpuolelle punaiselle kartongille: Supermies ainesta. Tee kravatin yläosaan taitos ja liimaa kuminauha keskikohdasta taitoksen väliin kiinni. Sido kuminauhan päät yhteen.