perjantai 12. kesäkuuta 2015

Korviksia ja kortteja

Toukokuussa virkkasin lahjoiksi valkoisia, violetteja, punaisia ja sinisiä korviksia. Lisäksi tein väreihin sopivat kortit, joiden sisälle korvikset oli helppo sujauttaa. Näin kortti toimi lahjapakettina. Toukokuun kiireiden aikaan en ennättänyt kuvaamaan niitä ja nyt sain kuvattua vain muuman jäljelle jääneen.

Korvikset:

Tein kahdenlaisia korviksia ohuesta helmilangasta virkkaamalla. Ohjeena käytin pinterestistä löytynyttä ohjetta. Ohje löytyy Puikkoilen, koukkuillen -sivulta. Muutin ohjetta sen verran, että käytin korviksien keskellä tukena pieniä metallirenkaita. Näin ohjeen ensimmäiset kahdeksan ketjusilmukkaa jäi pois ja metallirengas korvasi ne. Aloitin virkkauksen ohjeen toisesta kierroksesta niin, että virkkasin metallirenkaan ympärille 12 kiinteää ketjusilmukkaa. Sitten jatkoin ohjeen mukaan.



Näissä korviksissa jätin myös neljännen kierroksen pois, joten korviksista tuli hiukan pienemmät.

Kovetin korvikset kankaan kovetusaineella, mutta kokeilin kovettamiseen myös vedellä ohennettua EriKeeperiä. Molemmat toimivat kovetuksessa yhtä hyvin. Tein kovetuksen niin, että upotin korvikset kokonaan aineeseen ja annoin ainee vähän aikaa imeytyä korviksiin. Sitten nostin virkkaukset talouspaperin päälle ja kuivasin ne kevyesti. Näin ylimääräiset aineet lähtivät pois. Tämän jälkeen tasokuivasin korvikset ja kääntelin niitä välillä, että molemmat puolet kuivuisivat yhtä hyvin.

Kortit:

Kortteihin etsin ideoita myös pinterestistä. Kortit syntyivät monen kortin ydistelmästä ja omista ideoista.



Koristelin suurimman osan korteista perhosleimasimella. Painoin ensin perhoset käyttäen Inktense -puuvärikyniä. Eli kostutin leimasimen siveltimellä ja väritin sen sitten kynillä. Näin painoin ensin akvarellimaisen perhosen. Kun perhoset olivat kuivuneet painoin mustalla leimasinvärillä kevyesti toiset perhoset päälle.

Kokeilin koristeluun myös tarroja, mutta itse tykkäsin enemmän paino- ja käsintehdynjäljestä.


 Tässä kortti on avattuna koko pituuteen. Leimailu onnistui siis samalla kertaa kortin ulko- ja sisäpuoelle. Nauha on kiinnitetty kaksipuoleisella teipillä. Reiät tein nahkalävistäjällä.


Tässä kuvassa kortti on kuvattu sisältä. Onnittelu/kiitos -tekstit kirjoitin kannen alapuolelle eli kuvassa ylimpänä näkyvään osaan.

2 kommenttia: