lauantai 18. heinäkuuta 2015

Ryhmä hau -teemalla paita

Ompelin tällä viikolla ystäväni pojalle lahjaksi paidan, johon tuli Ryhmä Haun Vainun kuva. En ollut aiemmin kuullutkaan koko ohjelmasta, mutta nyt olen tutustunut siihen tarkemmin :)

Innostus kuvan piirtämiseen lähti siitä, kun tutkin NuuTikki -nimistä blogia. Siellä oli aivan ihania kuvia lastenvaatteista, joihin oli tehty kuvat piirtämällä. Minunkin oli pakko saada kokeilla kuvan tekemistä. Tyttöni eivät enää halua minkäänlaisia kuvia paitoihinsa, joten päätin tehdä kuvan jollekin lahjaksi. Saimme kutsun Ryhmä Hau synttäreille ja minä pääsin toteuttamaan haavettani.


Toteutin kuvan valkealle trikookankaalle niin, että  tulostin värityskuvan ja piirsin ääriviivat kankaan läpi. Sitten vahvistin ääriviivoja vahvemmaksi. Käytin piirtämisessä kangastussia.

Tämän jälkeen piirsin ja leikkasin kontaktimuovista sabloonit, joiden avulla rajasin eri värialueet. Sitten sekoittelin Emo-painoemulsion ja -väripigmenttien avulla kahta ruskean sävyä, yhden sinisen, harmaan ja vaaleanpunaisen sävyn. Töpötin alueet ensin yhdellä värillä ja sitten varjostin alueiden reunoja tummemmalla sävyllä. Värjäämisen jälkeen tarkoin mustia ääriviivoja ohuella siveltimellä maalaten. Ja viimeisenä tein peittävällä valkealla valokohtia.

Ennen kuvan kiinnittämistä paitaan silitin kuvan huolella ja kiinnitin sen taakse kaksipuoleisen liimakankaan. Tämän jälkeen leikkasin kuvan muotoon ja silitin kiinni paitaan. Lopuksi tikkasin kuvan suoralla ompeleella paitaan kiinni.


Paita on ommeltu Ottobre 3/2015 -lehdessä olleen lyhythihaisen hupparin kaavalla.

7 kommenttia:

  1. Jestas kuinka hieno!! Meidän poika halkeis onnesta :)

    VastaaPoista
  2. Ompas huissin hieno kuva! :) Kivan näköinen paita.

    VastaaPoista
  3. Kiitos! Kuvaa oli todella kiva tehdä. Mietiskelen jo uutta aihetta, että pääsisin piirtämään :)

    VastaaPoista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos! Kuvan maalaaminen oli niin kivaa, että odotan jo seuraavaa hetkeä, että olisi aikaa uuden kuvan tekemiseen.

      Poista