lauantai 4. lokakuuta 2014

Kaloja kohokuviopainannalla

Kontaktimuovista tehdyt painolaatat ovat olleet yksi minun kuvataidetuntien lempiaihe. Aluksi tehdään pientä näpertelyä vaativaa työtä ja ihmetellään, mitä niistä tulee. Vasta painanan jälkeen näkee, mitä työstä tuli. Useimmiten valmis työ yllättää tekijän positiivisesti. Tänäkin syksynä oppilaat tekivät upeita kaloja.



Teimme viidennen luokan oppilaiden kanssa kontaktimuovista kohokuviopainantalaatat. Työn aiheena oli kala, jonka oppilaat saivat suunnitella mieleisekseen. Suunnitelman pohjalta sitten piirrettiin ja leikattiin kontaktimuovista kalat. Suunnitelmat olivat melko monimutkaisia, joten paloja leikatessa kaloja piti vähän yksinkertaistaa.





Painolaatta oli noin noin 20 x10 cm kokoinen pala pahvia. Pahvi päällystettiin ensin muovilla. Tämän jälkeen piirettiin ja leikattiin kontaktimuovista suunnitelman mukaan koko kalan muoto ja liimattiin se laatan keskelle. Sitten lähdettiin leikkaamaan ja liimaamaan muovista kalan päälle yksityiskohtia.

Laattaa sai testattua niin, että laittoi paperin laatan päälle ja hankasi vahaliiduilla paperin päältä.

Painannassa käytimme linovärejä. Levitimme telalla linomaalia laatalle. Kun maalia oli tasaisesti joka kohdassa, asetimme laatan paperin keskelle ja käänsimme työn ylös alaisin. Sitten hankasimme lusikan avulla  paperin ja laatan päältä. Näin kuvio siirtyi paperiin. Lopuksi irrotimme laatan paperista ja ihastelimme työmme tuloksia.







1 kommentti:

  1. Hei. Kiva idea. Laittaisitko minulle spostiin kuvan laatasta ennen linovärin levittämistä? Olisi kiva nähdä, minkälainen laatta on tehty kontaktoinnin jälkeen...sipsi@iki.fi

    VastaaPoista