perjantai 15. elokuuta 2014

Nimikyltti

Pyysin tyttöjäni tekemään nimikylttimallin ennen kuin koulut alkoivat. Silloin kamera ei suostunut yhteistyöhön, joten kuvien julkaiseminen jäi näin myöhään.

Tämä nimikylttimalli oli minulla käytössä pari vuotta sitten. Silloin nimikyltissä oli vain oppilaan nimi ja sijoitimme kyltit naulakoiden yläpuolelle. Tarkoituksenani oli, että olisimme tehneet tänä vuonna kuvalliset nimikyltit, mutta ideoita oli niin paljon, et jotain piti karsia. Tätä emme siis toteuttaneet tänä vuonna. Mutta jospa idealle olisi käyttöä jollekin .


Työvaiheet:
  1. Kokoa hamahelmialustaan kaksi ulointa kierrosta. 
  2. Silitä hamahelmityö leivinpaperin läpi. Irroita työ alustasta varovasti ja silitä työn toinenkin puoli. Näin kehyksestä tulee vahvempi. 
  3. Piirrä ja leikkaa hamahelmialustan avulla kartonkipohja. 

  4. Liimaa kehys pohjaan kiinni EriKeeperillä. 
  5. Piirrä ihonväriseen kartonkiin ympyrä, joka on halkaisijaltaan 3 cm:ä. 
  6. Piirrä ympyrän päälle oma kuvasi: silmät, nenä, suu ja hiukset. 
  7. Leikkaa omakuva ja liimaa se kehyksen sisään ylälaitaan.
  8. Tulosta oma nimilappu ja kiinnitä se kuvan alle.
Tämä kuvan taakse liimasin magneetin, että se pysyisi taulussa tai jääkaapin ovessa kiinni.

Erilaisia vaihtoehtoja kyltteihin:




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti