tiistai 15. huhtikuuta 2014

Ensimmäiset perhostyöt valmiina

Tänään saatiin ensimmäiset perhostyöt valmiiksi ja nappasin niistä heti kuvan... 


Lehtien painanta toteutettiin pressprint-levystä tehdyillä leimaisimilla

Pohjapaperit perhosille on valmistettu Taika-askartelulehdessä 4/13 julkaisemani idean mukaan. Tarkempi ohje työvaiheisiin löytyy siis lehdestä ja tarvittaessa voin julkaista ne myös täällä blogissa.

Amiraaliperhosia

Ritariperhosia
Perhosten toteuttaminen

Perhoset toteutettiin mukaellen aiemmin löytämääni ja jakamaani ohjetta.

Annoin oppilaille kuvia suomalaisista perhosista ja he saivat käyttää niitä kaavoina ja piirtämisen mallina. Perhosten kuviot ja värit oppilaat piirsivät siis itse mallin mukaan. Kuviot piirettiin ensin lyijykynällä, vahvistettiin mustalla permanent -tussilla ja väritettiin puuväreillä. Tämän jälkeen perhoset leikattiin ääriviivoja pitkin kolminkertaisesta paperista. Kahdesta kuviottomasta perhosesta saimme tehtyä ensin perhoset ohjeen mukaan. Lopuksi piiretty perhonen liimattiin valmiin perhosen päälle. Näin piiretty perhonen ei kärsinyt rautalankojen taivuttelusta. Viimeistelimme perhoset vielä sivelemällä niiden päälle ohuet kerrokset EriKeeperiä.

Huom! Jos käytätte vesiohenteisia tusseja silloin lakkausta ei kannata tehdä. EriKeeper levittää vesiohenteista tussia. Tällöin voi käyttää liuotinliukoista askartelulakkaa.

torstai 10. huhtikuuta 2014

Korttikokeiluja

Isälläni oli 70-vuotissynttärit ja halusin tehdä itse kortin hänelle. Suunnitelmani oli aivan toiset ennen kuin satuin näkemään kauniita servettejä. Nähtyäni servetit ostin muutaman kokeeksi ja yhden kortin sijasta syntyikin neljä korttia. Testasin servettejä erilaisille papereille.


Suosikikseni nousi kokeilu ruutuvihkopaperille. Servetissä ollut lintu näkyi huonosti, joten leikkasin paperista erillisen linnun pojan käteen. Kirjaintarrat löysin Suomalaisesta kirjakaupasta.

Kokeilu kirjekuoripaperille. Paperi oli niin tumma, että poika hävisi melkein kokonaan. Korostin pojan ääriviivoja valkealla akryylimaalilla maalaten ja lopuksi maalasin vielä linnun käteen.

Kokeilu sanomalehden palasista tehdylle taustalle.

Kokeilu ekopaperille. Tummensin paperin reunoja töpöttäen kevyesti ruskeaa ja mustaa akryylimaalia.

Olin taas niin innoissani korteista, että en malttanut siivota itselleni pöydälle tilaa tai purkaa edes ostoskasseja. Blogeissa yleensä esitellään ihania ja järjesteltyjä työpisteitä, mutta minä en sellaisiin pysty, vaikka niin kovasti haluaisin. Kun luovuus ja innostus on valloillaan minun työpisteeni on siellä, missä sattuu silloin olemaan tilaa. Kortteja tehdessä työtilana toimi työhuoneen lattia. 



Ostin samalla myös servettejä, joissa on tytön kuva. Servettikokeilut jatkuvat siis äitienpäiväkortteihin.

tiistai 8. huhtikuuta 2014

Anna idean kiertää löytyy myös facebookista

Kiitos ihanasta palautteesta, jota olen saanut jaetuista ideoista! Olen ollut ihan yllättynyt, miten paljon sivuillani on ollut kävijöitä.

Helpottaakseni ideoiden kierrättämistä tein facebookiin Anna idean kiertää sivun, jonka kautta laitan myös kuvia ja ideoita. Sieltä voit myös seurata, mitä uutta blogissani on ja mitä kokeiluja minulla on meneillään.

Ystävällisin terveisin,

Riikka




Perhoskokeiluja ja -suunnitelmia

Etsin kuvistunnille ideoita perhosaskarteluun ja löysin tällaisen ohjeen: http://freshlymintedlibrarian.wordpress.com/2011/04/

Oli pakko kokeilla heti omaa versiota. Käytin kaavana tulostettuja perhosten kuvia. Askartelin ensin perhoset ohjeen mukaan tavallisesta piirustuspaperista ja päällystin ne kaavana olleella perhosella. Aloitimme jo tänään nelosten kanssa tekemään samanlaisia, mutta oppilaat piirtävät ja värittävät mallin mukaan perhoset itse. Sen jälkeen teemme niistä liiteleviä perhosia painetun kasvin lomaan.





sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Uusi logo

Sain eilen synttärilahjaksi siskoltani hänen suunnittelemansa logon. 
Logossa suloiset pöllöt antavat idean kiertää.




Siskoni, Reetta Hiltusen, sivut löytyvät täältä.

Virpomisvitsoja värikkäillä nauhoilla

Teimme eilen koko perheen voimin tämän vuotiset virpomavitsat. 
Ne syntyivät ihanan vaivattomasti ja nopeasti.
Käytimme oksissa pitsi-, satiini- ja lahjanauhoja.




perjantai 4. huhtikuuta 2014

Virvon varvon

Taas on tullut se aika vuodesta, kun pitää askarrella virpomavitsoja niin kotona kuin koulussa. Joka vuosi on sama pähkäily, että miten tänä vuonna saisi vitsat tehtyä niin, että ne syntyisi vähällä vaivalla, mutta olisivat myös kauniita. Vuosien varrella on tullut kokeiltua monenlaisia koristeita, mutta olen todennut itse, että oksasta tulee kaunis vaikka olisi...

...vain yksi näyttävä kukka koristeena

Tänä vuonna ajattelin teettää koulussa yhdet isot ja näyttävät kukat (halkaisijaltaan noin 15 cm), jotka laitetaan kiinni oksan päähän. Kukan lisäksi oksaan laitetaan vain muutama lehti koristeeksi.

Eskareiden kanssa toteutettu kukka

Tähän kukkaan sain idean ja ohjeet koulunkäyntiohjaajalta. Kukka on perinteinen malli, mutta se on tehty kätevästi ilman liimaa pujottamalla silkkipaperi ympyröitä askartelupunokseen. Itsekin opin taas uutta :) Näin, kun hän teetti kukkaa pienemmässä koossa ja kukan teko näytti niin helpolta, että päätimme kokeilla sitä eskareiden kanssa suuremmassa koossa.

Eskareiden tekemät kukkaset maljakossa.
Työvaiheet kukkaan:
  1. Leikkaa silkkipaperista kuviosaksilla ympyröitä, jotka ovat halkaisijaltaan noin 15 cm:ä. Tee silkkipapereiden keskelle neulalla pieni reikä keskikohdan merkiksi. Kieritä askartelupunoksen pää palloksi.
  2. Pujota silkkipaperit yksi kerrallaan askartelupunokseen ja rypistä ne varovasti suppuun askartelupunoksen päähän.

  3. Pujota ympyröitä niin paljon, että kukasta tulee tuuhea.
  4. Kiinnitä kukka askartelupunoksen avulla pajunoksan päähän kiinni. Voit laittaa oksaan varmuuden vuoksi EriKeeperiä, jotta kukka ei pääse luiskahtamaan irti.
  5. Leikkaa kreppipaperisuikaleesta lehtiä. Taita suikale kahtia ja leikkaa taitteelta lehti. Avaa lehti auki ja rypistä se keskeltä (taitetta pitkin) ryppyyn ja kieritä keskeltä paperi ympäri. Laita lehden keskelle (rypistettyyn kohtaan) liimaa ja pyöräytä lehti kukan tyveen tai varteen kiinni.
Neljännen luokan oppilaiden kanssa toteutettu kukka

Neljännen luokan oppilaat tekivät kukat samalla tekniikalla kuin eskarit, mutta eri muodolla. Oppilaat saivat itse leikata kukat 20 x 20 cm:n kokoisista silkkipaperineliöistä. Neliöt taiteltiin ensin lumihiutaleen tapaan kolmioksi ja siihen asetetiin kaava päälle. Kaavan avulla piirrettiin ja leikattiin kukan laita. Leikkasimme samalla kertaa useamman paperin, joten kukka syntyi melko nopeasti. Yhteen kukkaan käytimme n. 10 neliötä.

Kukan kaava

Neljännen luokan virpomavitsat valmiina.





Viimevuotinen kukkamalli


Viime vuonna tein perheeni kanssa samanlaista oksaa, mutta kukkamallina käytin täältä löytyvää kuvaa ja ohjetta.  Leikkasin vain taitetun paperin päät pyöreän muotoisiksi. Laitoin kukkaan vielä lisäkoristeeksi perhosen.

Tässä mallikukassa käytin 20 x 50 cm kokoisia paloja. Paloja oli kuusi päällekkäin.

Tykkäsin itse isoista kukista niin paljon, että olisin halunnut tehdä tänäkin vuonna samanlaiset, mutta se ei sopinut meidän tyttösille. Piti siis keksiä jotain uutta....

Ruseteilla koristeltu oksa

Koristelin mallioksan kaapista löytyvillä koristenauhoilla. Ajattelin tehdä tyttöjeni kanssa lisää samanlaisia oksia värikkäitä nauhoja käyttäen, kunhan vain pääsen kauppaan nauhaostoksille.